JVG_PROMO6K_14_2000px.jpg
Alma_Export_Lores 25.jpg
ReinoNordin_AndreiKipahti 32_lorers.jpg
Elias_pme_web2.jpg
tippa web bw.jpg
Grade_Kaapeli_Andrei Kipahti.jpg
Fella_web2.jpg
Gettomasa_PME_Web.jpg
Jarta_web_pmerecords.jpg
MattiKeskiKohtamaki-20160321-DSC_9914.jpg
JVG_PROMO6K_14_2000px.jpg

JVG


SCROLL DOWN

JVG


Jaren ja VilleGallen vuonna 2009 perustama rap-duo JVG lukeutuu Suomen tunnetuimpiin ja suosituimpiin yhtyeisiin. JVG on julkaissut uransa aikana neljä albumia, jotka kaikki ovat myyneet platinaa, eli yli 20 000 kappaletta. JVG on voittanut uransa aikana lukuisia Emma-palkintoja, joihin lukeutuu mm. Vuoden hiphop –albumin palkinto, Vuoden yhtye sekä Vuoden striimatuin kotimainen biisi -palkinnot. Toukokuussa 2016 JVG täytti Helsingin Hartwall Areenan kahteen kertaan Paluu tulevaisuuteen -suurkonsertilla. Ensimmäisenä julkaistu konserttipäivä myytiin loppuun alle puolessa tunnissa. Syksyllä 2016 JVG:n uran vaiheista julkaistiin Laura Frimanin kirjoittama Etenee: JVGn tarina -kirja.

 

Viisi syytä rakastua Almaan: hervoton tyyli, timantinkova asenne, oivaltavat tekstit, modernit koukut ja ääni, jota ei unohda sen kerran kuultuaan. Alma on Suomen persoonallisin pop-lupaus. Hän on kliinisen hittiprinsessan vastakohta: särmikäs ja häpeilemätön laulaja-lauluntekijä, joka tähtää kaikessa tekemisessään aitouteen. Alman kappaleet koostuvat kiinnostavista vastapareista: ne ovat yhtä aikaa teräviä, mutta haavoittuvia ja pehmeitä, mutta viileitä. Hän sekoittaa rohkeasti klassiseen popiin niin rap-elementtejä, vanhaa soulia kuin urbaaneja biittejäkin.

Musiikki on ollut Almalle nuoresta saakka pakopaikka ja itseluottamuksen lähde. Hän ammentaa oivaltaviin teksteihinsä rankoistakin kokemuksistaan. Vaikka hän kirjoittaa toiveikkaita voimalauluja ennen kaikkea itselleen, tyrmäävät tsemppitunnarit ovat harvinaisen samaistuttavia. Nuori ikäkin on Almalle voimavara. Hän tietää, mistä laulaa. ”Parikymppisenä moni juttu käydään läpi ensimmäistä kertaa. Nuoruus on monelle elämän rankinta, äärimmäisten tunteiden aikaa.” Alma tulkkaa nämä tunnekuohunsa mestarillisesti pop-kappaleiksi. Hän on artistina ainutlaatuinen. Kuuntele ja koukutu.

 

Five reasons to fall in love with Alma: mad style, sassy attitude, innovative lyrics, cutting-edge hooks and a voice you simply won’t forget. Alma is truly special – the polar opposite of a plastic pop princess. She’s an edgy, shameless singer-songwriter, who aims for authenticity in everything she does. Her urban tunes are filled with interesting contrasts: they are sharp, yet vulnerable and approachable, yet cool. She’s not afraid to mix classic pop with rap elements, old soul music and urban beats.

Music has been Alma’s sanctuary and source of self-confidence throughout her life. Her lyrics revisit the difficult times she’s been through, but remain hopeful. Although she writes power anthems for herself, her texts are exceptionally easy to relate to. 20-year- old Alma sees her young age merely as an asset. She knows exactly what she’s singing about. ”Twentysomethings experience a lot of stuff for the first time. It’s an era of extreme feelings.” These intense feelings shine through on each of Alma’s unique tracks. She’s one in a million. Press play and get hooked.

ReinoNordin_AndreiKipahti 32_lorers.jpg

REINO NORDIN


REINO NORDIN


Näyttelijä-muusikko Reino Nordin käänsi uuden sivun musiikkiurallaan siirryttyään PME Recordsin riveihin alkusyksystä 2015. Aiemmista, reggae-vaikutteisista tuotannoista poiketen, uudessa musiikissa on vaikutteita mm. modernista popista ja tropical housesta. Reino & The Rhinos –yhtyeen keulakuvana ja vokalistina aiemmin vaikuttanut Nordin on myös uransa aikana takonut lyömäsoittimia Cool Sheiks, Jazzgangsters ja Soul Captain Band –yhtyeissä. 

Reino Nordin saavutti uransa ensimmäisen kultalevyn ensimmäisellä PME:n kautta julkaistulla singlellään Puhu vaan. Nordinin uuden aikakauden kakkossingle Kato mua silmiin jatkoi Puhu vaan -kappaleen modernia poplinjaa, ja se striimasikin ansaitusti platinaa. Kato mua silmiin oli yksi vuoden 2016 Spotifyn kuunnelluimmista suomalaisista kappaleista.

Keväällä 2017 Reino Nordin julkaisi jo ennakkoon kultarajan rikkoneen albumin Antaudun, jonka nimikkosingle nosti artistin koko kansan tietoisuuteen. Antaudun hallitsi hetken aikaa Suomen Spotifyn kärkipaikkaa sekä soi radioissa soitetuimpana kappaleena peräti viisi viikkoa putkeen.

Elias_pme_web2.jpg

ELIAS GOULD


ELIAS GOULD


Kitaravetoista, brittivivahteista indie-rockia tekevä Elias Gould on ollut PME:n ensimmäinen sainaus, joka ei tee rap-musiikkia. Elias Gouldin ensimmäinen sinkku Huvilakatu julkaistiin keväällä 2015 ja artistin ensimmäinen EP helmikuussa 2016. Sittemmin Elias on kuultu Luokkakokous2-elokuvan soundtrackilla JVG:n kanssa tehdyllä yhteisbiisillä Revolveri. Toukokuussa 2017 Elias julkaisi singlen Loistava.

25 –vuotias Gould on ennen soolouraansa soittanut rumpuja One of the Pigeons ja Spectral Rays –yhtyeissä sekä keikkaillut muun muassa Ronyan, Graciaksen, Noah Kinin ja Hätä-Miikkan kanssa. Elias Gould on myös monelle teatteri-ihmisille tuttu Ilves- ja kansallisteatterin lavoilta sekä elokuvarooleistaan muun muassa Miss Farkku Suomessa (2012), Hyväntekijässä (2014) sekä Paratiisissa (2011).

 

 

tippa web bw.jpg

TIPPA-T


TIPPA-T


Tippa-T on tämän hetken kohutuin Suomi–räppäri. Keväällä 2014 Warner/PME Recordsin kanssa levytyssopimuksen solmineen turkulaisartistin Nuari Kukko -EP nousi hetkessä latauslistan kärkeen. Hittisingleä Mehu on kuunneltu Spotifyssa jo yli 3 miljoonaa kertaa ja biisin musiikkivideo on kerännyt YouTubessa seitsennumeroisen määrän klikkauksia. Energisistä trap-biiteistään, tarttuvista kertosäkeistään sekä hengästyttävästä konekivääriflow’staan tunnettu Tippa-T julkaisi debyyttilevynsä White kesäkuussa 2015. Helmikuussa 2016 julkaistu koukuttava single Ei tippa tapa singahti heti julkaisuviikollaan Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden kärkeen, ja saavutti pian julkaisunsa jälkeen kultalevyn rajan Spotifyssa.

Grade_Kaapeli_Andrei Kipahti.jpg

GRACIAS


GRACIAS


Gracias on 29 vuotias rap-artisti, joka on sainattu PME:lle vuonna 2014. Hän on julkaissut uransa aikana kolme levyä sekä Luminate-nimeä kantavan Listenin Comprehension-mixtapen. Musiikkivideoita on Graciakselle kertynyt jo pitkälti toistakymmentä ja musiikkiuran ulkopuolella herralla on kaksi elokuvaroolia elokuvissa Vuosaari (2012) ja Leijonasydän (2013). Aikaisempi Graciaksen tuotanto on ollut englanninkielistä, mutta tulevaisuudessa häneltä tullaan kuulemaan myös suomenkielistä tuotantoa.

 

Fella_web2.jpg

PAJAFELLA


PAJAFELLA


Tampereen trap-prinssi Pajafella liittyi PME:n joukkoihin keväällä 2015. Pajafella kirjoitteli biisejä jo ala-asteella ja tehtaili varhaisimmat äänityksensä 16-vuotiaana. Ensimmäinen Pajafella-nimellä työstetty julkaisu Näsinneulahigh julkaistiin vuonna 2014. Internetin kautta jaetun omakustannemixtapen biisien Intro, Paljon Pajaa ja Näsinneulahigh -musiikkivideot ovat keränneet mukavasti katselukertoja YouTubessa. Tuoreinta Pajafellaa kuultiin keväällä 2016, kun PME julkaisi Pajafellan ensimmäisen EP:n Luukku Auki.

Gettomasa_PME_Web.jpg

GETTOMASA


GETTOMASA


Gettomasa tuli tutuksi suomalaiselle rap-yleisölle vuonna 2012, kun hän voitti räpin SM -kilpailut. Voitto ei ollut yllätys, sillä huippulahjakkaan jyväskyläläisen räppihommat ovat alkaneet kavereiden kanssa freestylaamalla. Ensimmäinen omakustanne, Vaatekaappi -EP, näki päivänvalon syyskuussa 2012. Gettomasan ja Ruubenin yhdessä työstämä Vellamo LP julkaistiin toukokuussa 2014. Tasaisen laadukkaan levyn isoimmaksi kappaleeksi nousi Hiljaa hyvää tulee, jossa vierailijana kuullaan Stepa. PME/Warnerille Gettomasa kiinnitettiin vuonna 2014. Keväällä 2016 julkaistu Chosen One -albumi sisältää muun muassa kappaleet Ota kiinni jos saat, Kuulokkeet ja Pelkuri.

Jarta_web_pmerecords.jpg

AVIONIN PRINSSI


AVIONIN PRINSSI


Avionin Prinssillä on pitkä historia rap–musiikin saralla yhtyeensä SMC Lähiörottien kanssa. Bändi on julkaissut muun muassa 2 studioalbumia sekä yhden EP:n ja herralta löytyy kokemusta myös lukuisista musiikkivideoista sekä Emma Gaala –ehdokkuuksista. Avionin Prinssi keikkailee edelleen SMC Lähiörottien riveissä, mutta tulee tulevaisuudessa uusien soolojulkaisujensa myötä tekemään myös keikkoja itsenäisenä sooloartistina. Avionin Prinssin ensimmäinen single PME:llä, Stadin etsityin, julkaistiin keväällä 2016. Stadin etsityimmän jälkeen Avionin Prinssi on julkaissut kappaleet niin JVG:n VilleGallen kuin Jarenkin kanssa. Syksyllä 2016 Avionin Prinssi julkaisi ensimmäisen oman EP:nsä.

MattiKeskiKohtamaki-20160321-DSC_9914.jpg

TÖÖLÖN KETTERÄ


TÖÖLÖN KETTERÄ


Töölön Ketterä on tuottaja Handshakingin ja räppäri Matti 8:n yhtye, joka ammentaa tyylinsä grimen, räpin, popin ja housen välimaastosta. Töölön Ketterä on syntynyt pitkäaikaisten ystävien musiikillisten näkemyksien kohtaamisesta. Matti 8:n musiikilliset taustat löytyvät rap- ja grime-musiikista, kun taas Handshaking on vaikuttanut house-skenessä jo pidemmän aikaa, aikaisemmin nimellä Sirkus.

"PME on tuntunut aina parhaalta valinnalta sen tuoreen imagon ja mahtavien artistien takia. Lisäksi PME pystyy tarjoamaan täyden tekemisen ja luomisen vapauden. Töölön Ketterä tahtoo uusiutua ja yllättää uudestaan myös jatkossa."