Kitaravetoista, brittivivahteista indie-rockia tekevä Elias Gould on ollut PME Recordsin ensimmäinen kiinnitys, joka ei tuota rap–musiikkia. Vaikka täysverinen rockmies onkin, on Elias pyörinyt jo pitkään suomirap-kuvioissa. Vaikutteita rap-musiikista voi näin ollen kuulla Eliaksen musiikissa niin sanoituksissa kuin myös laulutyylissäkin. Elias Gouldin ensimmäinen EP julkaistiin helmikuussa 2016 ja sen ensisinkku Huvilakatu keväällä 2015.

24 –vuotias Gould on ennen soolouraansa soittanut rumpuja One of the Pigeons ja Spectral Rays –yhtyeissä sekä keikkaillut muun muassa Ronyan, Graciaksen, Noah Kinin ja Hätä-Miikkan kanssa. Elias Gould on myös monelle teatteri-ihmisille tuttu Ilves- ja kansallisteatterin lavoilta sekä elokuvarooleistaan muun muassa Miss Farkku Suomessa (2012), Hyväntekijässä (2014) sekä Paratiisissa (2011).

Tällä hetkellä Elias Gould työstää sooloalbumiaan, joka on suunniteltu julkaistavan keväällä 2017.